Kilta on perustettu 5.12.1965 ilmavoimien viesti- ja tutka-alalla palvelleiden henkilöiden yhdistykseksi. Nykyisin kilta on ilmavoimien ja siviili-ilmailun viesti- ja johtamisjärjestelmäaloista kiinnostuneiden yhdistys.
Killan perinnejoukko-osastoja ovat Ilmavoimien Viestikoulu (nykyisin Ilmasotakoulu) ja Ilmavoimien Viestitekniikkalaitos. Kaikki ilmavoimien viestialan yksiköissä ja siviili-ilmailun vastaavissa tehtävissä palvelevat tai palvelleet henkilöt voivat hakeutua killan jäseniksi saamastaan koulutuksesta tai tehtävästä riippumatta. Ilmavoimien valmius- tai kansalaisen turvakurssit ovat hyviä koulutustilaisuuksia, joiden pohjalta voi hakeutua kiltatoimintaan.
Killan sääntöjen mukaan jäseneksi hakeutuvan tulee olla hyvämaineinen ja hyväksyä killan tarkoitus. Jäsenet hyväksyy killan hallitus. Killassa on n. 310 jäsentä.
Kiltatoiminta on merkittävä osa vapaaehtoista maanpuolustustyötä ja suomalaista turvallisuuspolitiikkaa. Kiltatoiminta ei perustu sotilas- eikä siviiliarvojen varaan. Kiltatoiminta on epäpoliittista.
Ilmavoimien Viestikilta ry kuuluu Ilmavoimien kiltaliitto ry:n, joka on jäsenenä Maanpuolustuskiltojen liitto ry:ssä.
Maassamme oli vuonna 2004 joukko-osasto-, aselaji- ja alueellisia kiltoja kaikkiaan 104, joilla oli paikalliskiltoja/-osastoja 130. Kiltojen yhteinen jäsenmäärä oli yli 30 000.
Kiinnostuitko toiminnastamme? Liity mukaan täyttämällä allaoleva lomake – käsittelemme sen ensitilassa.
— LOMAKE —
Ilmavoimien Viestikilta ry, perustettu 5.12.1965, on ilmavoimien ja siviili-ilmailun viesti- ja johtamisjärjestelmäaloilla palvelleiden ja niistä kiinnostuneiden yhdistys. Kilta vaalii viestialan perinteitä, ylläpitää yhteyksiä jäsentensä välillä sekä edistää teknistä ja taktista osaamista. Se tekee laajaa perinnetyötä ja dokumentoi ilmavalvonnan historiaa.